
KMFDM syntyi Saksassa vuonna 1984 ja toimi alustaan asti pioneeribändinä
tekno- ja heavy-musiikkien yhdistäjänä luoden samalla itselleen ja koko
industrial-skenelle "sen tunnistettavan KMFDM-soundin." Bändi muutti 80-luvun
puolivälin jälkeen Chicagoon ja oli Wax Trax Recordsin hittibändi levy-yhtiön
parhaimpina päivänä. KMFDM on kokeilunhalukkuutensa ja kiertuiden ansiosta
nopeasti muuttunut vuosien varrella ja onnistunut määrittelemään itsensä
uudelleen jokaisella uudella levyllä.
KMFDM:n luultiin jo lopettaneen kun bändin vetävä voima Sascha Konietzko
julkaisi vuosituhannen vaihteessa musiikia vain sivuprojekteillaan, mutta
vuonna 2001 bändi koottiin uudelleen ja sama tuttu meno jatkui, mutta tästä
eteenpäin kahdella laulajalla. Uusi laulaja Lucia tuo aivan uuden ulottuvuuden
KMFDM:n musiikkiin. Jo kulttimaineeseen nousseen bändin ura tuntuu vain
potkivan entistäkin kovempaa eteenpäin yli 20 vuoden kokemuksen ja Tee-se-itse
mentaliteetin ansiosta. Tätä industrial showta ei kannata jättää väliin.
Yhtyeen kotisivut:
http://www.kmfdm.net/